sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Turvakaukalosta turvaistuimeen

Tänään ajattelin kirjoittaa meidän turvaistuinhankinnasta. Kyselinkin tuossa viime kuussa vinkkejä turvaistuimen hankintaan ja runsaasti niitä jaoittekin, paljon kiitoksia niistä teille! Pitkän pähkäilyn jälkeen hankimme lopulta istuimen Huvikummun valikoimasta. Täältä näette noita kriteerejä mitä istuimelle asetin etukäteen: http://nonnakoo.blogspot.fi/2015/10/turvaistuinpahkailyja.html

Istuimelta toivoin siis Isofix-kiinnitystä, painoluokitusta 36 kiloon saakka, kiinnitysmahdollisuutta kumpaankin suuntaan, olisi mahdollisimman tilava, eikä olisi markkinoiden kallein.

Mutta me taisimme lopulta löytää paremman istuimen kuin mitä etukäteen osasimme toivoa :) Me valitsimme siis Britaxin Dualfix- istuimen. Tästä istuimesta löytyy siis tuo Isofix-kiinnitys. Painoluokka on kuitenkin 0-18 kiloon saakka. Huvikummun myyjä onneksi selvitti mulle, että tuo 18 kiloa riittää yleensä noin 4-vuotiaaksi asti, joten tuo mun haluama 36 kilon painoraja on kuulemma turha :P Ja yleensä lapsella tulee istuimessa aiemmin täyteen pituusraja kuin painoraja, joten sen vuoksi ajattelin, että tuo 18 kiloa onkin ihan ok. Tämän istuimen saa napista painamalla käännettyä nenä menosuuntaan ja toisinpäin. Ja kuten alla olevasta kuvasta huomaatte, tässä istuimessa on tuo loistava ominaisuus, eli tän istuimen saa myös sivulle käännettyä, jolloin lapsen kiinnittäminen istuimeen on paljon helpompaa! :) Tämä ominaisuus oli mulle alunperin "turhake", mutta käytössä oon todennut sen äärettömän hyödylliseksi.


Britax Dualfix, turvaistuin

Istuin tuntuu myös tilavalta eikä se vie autosta erityisen paljon tilaa. Lisäksi istuimen saa kallistettua kolmeen eri asentoon, kun se on asennettu selkä menosuuntaan. Muistaakseni sitten, kun istuimen kääntää nenä menosuuntaan, niin istuinta ei saanut enää makuuasentoon, mutta tällöin lapsi onkin jo hieman vanhempi, joten en tiedä olisiko se ominaisuus silloin enää niin tärkeä. Tässä kuitenkin tuo pystyin istuma-asentokin on hieman takakenossa, jolloin pää ei retkahda syliin nukkuessa.

Britax Dualfix, turvaistuin



Britax Dualfix, turvaistuin

Tän istuimen valintaan vaikutti myös se, että olin kuullut naapurin äidiltä hyvää palautetta tästä istuimesta ja lisäksi tää oli tarjouksessa juuri tuolloin kun istuimen ostimme. Tää ei ollut markkinoiden kallein, mutta ei todellakaan halvinkaan :P

Monet kehuvat uusia palkki-istuimia, mutta mä en millään pääse sen ajatuksen yli, että lapsi matkustaisi jo tämän ikäisenä nenä menosuunnassa, joten en sen vuoksi edes harkinnut sellaista istuinta. Ja mua vähän ahdistaa se ajatus, että siinä lapsen syliin tulee se palkki?! Mä ite en kestäis ajatusta, että olisin sellaisen palkin takana jumissa, mieluummin oon vöihin kiinnitettynä. En tiä oonko vähän outo tän ajatukseni kanssa, mutta jotenkin se tökkii...

Käyttökokemuksia on jo jonkin verran kertynyt ja oon ollut kaikinpuolin tyytyväinen tähän istuimeen. Mitään valittamista en ainakaan vielä keksi.

Toivottavasti tästä tekstistä oli hyötyä teille muillekin, jotka mietitte turvaistuimen hankintaa :) En usko, että tää on ainut hyvä istuin, mutta yksi parhaista kuitenkin :)

maanantai 23. marraskuuta 2015

Vauvan ruokailusta

Meidän rakas pieni höpönassu täytti jo pari viikkoa sitten puoli vuotta ja siihen liittyen halusin kirjoitella meidän poitsun tän hetkisistä syömisistä. Meillä nimittäin tuo 6 kk iän saavuttaminen oli tärkeä merkkipaalu, se merkitsi täysimetyksestä siirtymistä osittaisimetykseen ja kiinteiden ruokien aloittamista. Eka sosemaistiainen taisi olla viikko ennen tuota merkkipäivää, mutta siis joka tapauksessa tuossa puolenvuoden tienoilla :). Oon niin ylpeä itsestäni, että oon jaksanut ottaa selvää kaikesta imetykseen liittyen ja jaksanut imettää näinkin kauan. Mulla oli kyllä jo raskausaikana selvää, että aion tietysti imettää lastani, mutta olin varautunut siihenkin, ettei se välttämättä ole mitään helppoa ja sujuvaa. Ja on meilläkin ollut omat haasteemme ja edelleenkin imetyksen suhteen on asentorajoituksia, homma tapahtuu edelleen pääasiassa makuuasennossa (paitsi esim. autossa E pystyy syömään, jos mä istun) ja mielellään suljettujen ovien takana, että pikkumies jaksaa keskittyä hommaan ;). Voi, kuinka mäkin tykkäisin imettää ihan missä vaan ja milloin vaan, mutta pikkumiestä ei esim. kyläpaikan sohvalla saa todellakin kiinnostumaan syömisestä ja ymmärtäähän tuon, on niin paljon muuta kiinnostavampaa ;).  Imetyksen lopettamisen suhteen en ole päättänyt vielä mitään varmaa, katsotaan sitten tilanteen mukaan. Luultavasti ainakin yhden vuoden ikään asti, jolloin E voi siirtyä tavallisen maidon juomiseen.

Mutta sitten siitä tissimaidosta muuhun ruokaan :D. Itse en halunnut aloittaa E:lle lisäruokien antoa liian varhain suoliston kypsymättömyyden takia enkä senkään vuoksi, että ajattelin mahdollisten vatsavaivojen tekevän öistä levottomia. Ja miksi ihmeessä aloittaisinkaan, imetys on niin helppoa, ei tarvitse pakata koskaan mitään eväitä mukaan! Ja rintamaidon mukana lapsi saa jo ensimmäisiä makukokeiluja, rintamaitohan on aina erimakuista, riippuen siitä mitä äiti on syönyt ja juonut. Ilmeisesti korviketta juovien lasten olisi kuitenkin hyvä aloittaa kiinteät ennen puolen vuoden ikää, koska heillä maito on aina samanmakuista. Tästä en osaa sen tarkemmin kertoa, mutta näin olen lukenut.

Tässä alapuolella muuten hyvää faktatietoa siitä, milloin lapsi on valmis aloittelemaan kiinteitä ruokia.

Nämä kuvat ovat alunperin Facebookin Laktivisti-ryhmästä poimittu, lupa kuvien jakamiseen on saatu :)




Yllä olevasta kuvasta tulikin mieleen tuo peruna, jota monesti suositellaan ensimmäiseksi sosevalinnaksi. Peruna on kuitenkin tosi tärkkelyspitoinen, joten se voi aiheuttaa pienille herkkämasuisille vatsanväänteitä. Meillä ei tämän takia aloitettu perunalla maisteluja, vaan bataatilla, joka on lempeämpi valinta. Ja se onkin maistunut erittäin hyvin, varsinkin äidinmaitoon sekoitettuna. Perunaa meillä on maistettu vasta kerran ja tuolloin sai kyllä E kärsiä yöllä ilmavaivoista :( Joten ei ihan heti kokeilla uudestaan.

Onko teille muuten suositeltu perunan aloittamista, vaivaan kuin vaivaan? :P



Oon myös innostunut soseiden ohella sormiruokailusta :) Lainasin kirjan tästä aiheesta ja sieltähän löytyi tosi hyviä vinkkejä sormiruokailuun. Suosittelen siis muillekin kiinnostuneille tätä kirjaa:


eli Minä syön itse - Sormiruokailun käsikirja :) Tosi hyviä ja helppoja reseptejä ja varsinkin vauvan ruuan maustamiseen vinkkejä, aihe, josta itellä ei ollut mitään muuta tietoa kuin, että suolaa ei vauvan ruokiin lisätä. En aio kuitenkaan täysin E:n kanssa siirtyä sormiruokailuun, mutta toteutetaan tätä soseiden ohella :). Tähän mennessä ollaan keritty kokeilemaan sormiruokana banaania, avokadoa, kurkkua ja maissinaksuja. Ja täytyy kyllä sanoa, että E on paljon kiinnostuneempi ruuasta silloin, kun saa syödä omin sormin eikä lusikasta.

Ja tottakai pienelle ruokailijalle piti hankkia syöttötuoli :) Sen valinnassa ei tarvinnut jahkailla, Stokken Tripp Trapp tuoli oli nimittäin ihan selkeä valinta meille. Tämän klassikkotuolin taitaa aika moni teistäkin tietää, niin monen kodissa näitä näkee. Ja en sitä yhtään ihmettele; se on turvallinen, pitkäikäinen ja moneen sisustukseen sopiva.

Stokke Tripp Trapp

Stokke Tripp Trapp, syöttötuoli

Stokke Table Top, pöydänpäällinen

Meidän pikkumies on ollut aivan innoissaan, kun on päässyt näin mukaan meidän ruokailuhetkiin :) Pöydän äärestä näkee niin paljon paremmin kuin vaikka sitteristä tai bumbosta :)

Hankimme myös kuvissa näkyvän Stokken Table Topin, joka on osoittautunut käytössä todella hyödylliseksi. Varsinkin sormiruokaillessa ruuat eivät tipu niin herkästi lattialle ja tämä on helppo puhdistaakin. Imukupeilla pöydänpäällinen pysyy tukevasti kiinni pöydässä ja pohjalle sai erilaisia kuvia, joista näissä kuvissa näkyykin yksi vaihtoehto :). Tätä voi myös paukuttaa lusikalla niin paljon kuin haluaa, eikä pöytään tule mitään jälkiä ;)

Stokke Table Top, pöydänpäällinen
Stokke Table Top, pöydänpäällinen, vauvan ruokailu

Soseita oon tehnyt itse, tuntuu että ainakin tällä hetkellä siihen löytyy energiaa. Pakastimesta löytyy tällä hetkellä bataattia, kanaa, kesäkurpitsaa ja parsakaalia. Koko ajan maistellaan lisää uusia juttuja, mutta rauhalliseen tahtiin, jotta vältettäisiin masuvaivat. Puuroa oon myös yrittänyt tarjota, mutta tähän asti se on ollut ihan nounou. Teen ehkä apinaevästä tai jotain muuta, mihin tulee kaurahiutaleita, jos se sormiruokaillen maistuisi paremmin.

Mutta nyt pitää jo lopetella, vaikka asiaa ois aiheesta ja varsinkin sen vierestä runsain mitoin. Meillä pikkumies syö tällä hetkellä öisin kahden tunnin välein, joten tää äiti meinaa taas vaihteesta olla vähän töttöröö :P

Niin juu ja tän maanantaipäivän kruunas loistavat uutiset, jotka liittyy meidän tulevaan kevääseen :) Niistä hyvistä uutisista aion kertoa teillekin lähiaikoina lisää, mutta vielä joudutte hetken odottamaan :)

Lumista marraskuun viikkoa teille ja nautitaan tuosta lumesta nyt niin kauan kun sitä meillä on!:)

Loppuun vielä kuva Eetistä puolivuotispäivänä :) ♥


keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Pikainen heippa :)

Mulla meinaa olla vähän vaikeuksia löytää aikaa tälle bloggaamiselle, mutta täällä mä edelleen oon, vaikka hiljaiseloa on ollut nyt turhan usein! Arki meinaa olla semmosta touhottamista, että hyvä ku ehtii perustarpeistaan pitään huolen (niin ja nukkua ehtii sitten vissiin seuraavassa elämässä :P). Tänään Eeti on nukkunut vaan pari puolen tunnin päikkäriä, joten voitte kuvitella paljoko mulla on ollut aikaa omille jutuille. Mummi onneksi lähti vielä alkuillasta vaunuttelemaan E:n kanssa, joten sain tätä tekstiä vähän alulle. (Toki tuolla on kopallinen puhtaita pyykkejä odottamassa viikkausta ja pyykkikori on likasia täynnä ja muutenki joka paikka retajaa, mutta ei välitetä niistä nyt tänään.)
Jestas, että mun kaikki ongelmat ois kyllä pois pyyhitty, jos meilläkin muksu nukkuis edes yhdet kolmen tunnin unet päivittäin, eikä tommosia onnettomia pätkiä. Mutta näillä mennään ;)

Viikonloppuna tää mamma sai vaihtaa piiiiiitkästä pitkästä aikaa vapaalle ja nautin kyllä täysin rinnoin (kirjaimellisesti :DD). Olin nimittäin juhlimassa ystäväni tupareita ja samalla ystäväni miehen kolmikymppisiä :). Ja sen kunniaksi kävin kampaajakamullani laittamassa tukan kuosiin ja naamaan sotamaalit ;) Ja pitihän hei siitä ny ottaa ziljoona kuvaakin ;)


Tällä kertaa halusin jotain muuta kuin kiharakampauksen (vaikka se onkin tosi kiva), tässä on siis keskiosa tupeerattu oikein korkealle ja molemmissa sivuissa menee letti. Tuossa alimmassa kuvassa näkyy ne letit parhaiten. Tykkäsin kovasti :) Inspiraation sain Viikinki-sarjan Lagerthan tukasta, jolla on aina ihania lettikampauksia :) (Ootteko muuten kattoneet sitä?) Ja onneksi mun kampaaja osaa aina toteuttaa toiveet :) (Jenhairin Jenni siis :))






Ja kyllä vaan teki hyvää päästä "ihmisten ilmoille", sai syödä rauhassa herkkuja ja tulipa samalla tutustuttua moneen uuteen ihmiseen, en nimittäin tuntenut ennestään näistä kemuista kuin tuparien järjestäjät :)

Alla oleva teksti on kyllä niiiin totta! ♥



Tuparilahja paketissa :) Ystäväni tykkää pöllöjutuista, joten pakettiin löytyi pöllöaiheinen sisustustyyny ja pöllönaulakko :D Ja lisäksi tuo kyltti uuden kodin seinälle :)


Mulla on mielen päällä parikin eri postausideaa, mutta kuvat aiheisiin liittyen on vielä ottamatta ja teksti kirjoittamatta :D Eli melkein valmiit postaukset siis ;) Katotaan jos viikonloppuna saisin asioita eteenpäin...

Tää oli tällä kertaa tällanen pikanen "heippa" nyt pitää nimittäin kiiruhtaa jo kylvettämään Eetiä :) Palataan toivon mukaan pian! :)

torstai 5. marraskuuta 2015

Päivä meidän kanssa

Oon luvannut tehdä meidän arjesta postauksen, taisin lupailla sitä jo viime viikolla, mutta sairastelujen takia ei jaksamista siihen hommaa löytynyt. Mutta nyt alkaa elämä normalisoitumaan, joten täältä sitä postausta nyt tulis :) Arjen kuvaus on eiliseltä eli keskiviikolta. Ja alotin päivän keskiyöltä, koska lapsiperheissä tunnetusti riittää touhua kellon ympäri :P

Klo 00.00 Koko porukka nukkuu.

00.30 Mä herään E:n potkimiseen omassa sängyssään, nousen jo ottamaan poikaa syömään, mutta huomaankin, että E on ihan täydessä unessa, pää siis äkkiä takaisin tyynyyn. Nukahdan samantien.

00.45 T höpöttää unissaan, ottaa mua kaksin käsin päästä kii ja sanoo: "Varo nyt niitä huonekaluja" :D Kun mies on rauhoteltu takasin uneen, ("Ei täällä ole mitään huonekaluja") E herää ja nostan hänet viereeni syömään ja nukahdan ite parissa minuutissa.

3.30 Huomaan, että E on unohtunut taas meidän väliin nukkumaan ja ite nukun aivan sängyn reunalla. Käsikin on aivan puutunut. Nostan siis nukkuvan lapsen takaisin omaan sänkyynsä. Aina en kyllä raaski nostaa, vaan nukun sitten siellä sängynreunalla, kun on toisaalta niin ihana nuuskuttaa unista vauvaa :) Varsinkin, jos E ei innostu potkimaan mua yöllä :P

4.40 E herää ja nostan hänet taas viereeni syömään ja kumpikin nukahdetaan tämän jälkeen nopeasti.

6.00 T:n herätyskello soi ja E herää samalla mun vierestä. T vaihtaa vaipan (joka aamu kaksi kertaa peräkanaa, tää on jo rituaali :P) ja menee keittämään itselleen kahvia ja lähtee sen jälkeen asiakkaan kanssa salille treenaamaan. E tulee takaisin sänkyyn mun kanssa ja 45 minuutin päästä lopulta nukahtaa mun viereen (onneksi!).

8.30 E ja mä herätään, imetys ja vaipanvaihto. E on hyvällä tuulella ja toimittaa heti aamusta yön tapahtumat iloisesti jokellellen :)



Iloitsen siitä, että meidän yöt alkaa palaamaan vanhoihin kuvioihin takasin, tää 2-3 yösyöttöä on meille se normaali ja se on sellanen määrä heräämisiä, että mä en oo aamulla aivan uupunut. Jee!:)

9.00 Mulle aamupalaa, E leikkii sen aikaa lattialla. Yleensä ehdin laittamaan aamupalan valmiiksi ennenkuin E kyllästyy lattialla olemiseen. Tänään kerkiän syömään puolet aamupalasta ennenkuin E:n kitinä lattialla voimistuu sille tasolle, että poitsu pitää ottaa syliin seuraamaan aamupalan syömistä :) Siinä sit äiti yrittää nopeasti syödä aamupalaleipänsä ennenkuin pikkumies ehtii varastamaan kurkut leipien päältä (niinkuin E usein yrittää tehdä :D)

Samoihin aikoihin T tulee kotiin salilta, syö nopeasti ja käyttää koirat ulkona ja lähtee päivätöihinsä.

Aamupalan jälkeen leikin E:n kanssa lattialla.



9.50 Otan E:n kantoreppuun, poika alkaa olemaan uninen ja äkäinen, kantorepussa usein rauhoittuu, kuten nytkin. Laitan unimusiikin soimaan eli Nightwishin While your lips are still red :DD https://www.youtube.com/watch?v=smiFk6KHr_8 jota äiti parhaansa mukaan yrittää laulaa mukana ja kävelee ympäri kämppää :P


10.05 E nukahtaa, siirrän hänet omaan sänkyyn jatkamaan uniaan.  Nyt alkaa siis äidin OMA AIKA :D Eli kaadan toisen kupin kahvia ja nakerran Belvita-keksiä (Hunaja&Pähkinä on paras :P). Samalla vastailen WhatsApp-viesteihin, selaan blogeja, luen päivän Ilkasta etusivun :D, opiskelen netistä sormiruokailuohjeita ja siivoan keittiöstä aamun sotkut pois.

Tässä kohdin kerkiäisin meikkaamaan, mutta kulutan tänäänKIN ajan mieluummin kahvikupin ääressä nettiä pläräten ;) Nykyään pystyn kaupassakin käymään ilman meikkiä, joskus muinoin se ei ois tullut kuuloonkaan. Toki mielelläni meikkaan aina kun jaksan ja ehdin, kyllä se vaan kovasti piristää mieltäkin, kun on naama kammattuna :)

10.50 E herää naureskellen sängystään, imetän hänet ja jäämme vielä hetkeksi meidän sänkyyn hömppäilemään :).

11.20 Siirrän E:n sitteriin istumaan ja annan poitsulle bataattisosetta, joka syödään viimeistä murua myöden :) Vettä vähän kyytipojaksi ja sen jälkeen vaipanvaihtoon. Samalla tehdään perusteelliset kokovartalon rasvaukset ja vaihdetaan päivävaatteet päälle.

11.55 Päästän koirat pihalle (välillä pitää käydä komentamassa niitä, kun jokaselle lenkkeilijälle haukutaan ku viimestä päivää :P) Samalla leikin E:n kanssa lattialla. Muutenkin E viihtyy kaikista parhaiten lattialla kun joku istuu hänen vieressään tai ohjaa leikkimistä. Yksin jos jättää minuutiksikin, jos vaikka meen toiseen huoneeseen tai niin ettei E näe mua, niin ääni kovenee jo siihen tahtiin, että sen vois suomentaa aikuisten kielelle "Äiti heti tänne, mulla on suuren luokan hätätilanne täällä" :P)

11.15 Aletaan pukemaan ulkovaatteita ja lähdetään E:n kanssa pihalle. Tänään saatiin naapurin äidin kanssa aikataulut natsaamaan ja lapset samaan aikaan päikkäreille, joten päästään yhdessä vaunulenkille, jee :) Nää vaunulenkit on mun henkireikä ♥



13.30 Olemme takaisin kotona, E herää kotipihassa, niinkuin yleensäkin, yritän kuitenkin saada pojan nukahtamaan uudestaan vaunuihin ja onnistunkin siinä. Jätän vaunut ikkunan alle ja vien vaunuihin itkuhälyttimen ja kipitän vauhdilla sisälle lämmittämään ruokaa. Juuri kun saan ruuan mikrosta, itkuhälytin ilmoittaa, että E on herännyt. Yritän kuitenkin vielä kerran saada E:n nukahtamaan, laitan tutin takaisin suuhun ja lykin vaunuja pihalla ja saan E:n nukahtamaan uudelleen. Takaisin sisälle syömään, parin haarukallisen jälkeen itkuhälytin pärähtää taas soimaan, joten haen E:n sisälle ja imetän hänet. Sitten syömään oma ruoka loppuun :P

14.00 Käyn suihkussa (me vedetään sen verran vauhdikkaita vaunulenkkejä, että hiki lentää :D). E istuu sen aikaa suihkun ovensuussa bumbossa ja seuraa tarkasti äidin touhuja :P Puen vaatteet päälle ja sitten E:lle vaipanvaihto ja leikkimistä lattialla. Nyt viedään kaikki tavarat suuhun ja niillä kahdella hampaalla purraan ja lujaa! Parasta on, kun saa purra äidin sormea.... Ja E vaan nauraa, kun äiti kiljahtelee kivusta :P

15.00 Mun veljeni soittaa, että voiko piipahtaa kahvilla ja lupa myönnetään ;). E ilahtuu, kun näkee tutut kasvot ja jaksaa pysyä hereillä koko kahvittelun ajan.

Mulle tulee tässä päivällä aina jäätävä väsykohtaus, mutta nyt kun mun veli olikin kylässä, niin unohdin koko väsymyksen :)



16.20 Veljeni lähtee, kun E alkaa olemaan valmista kauraa päikkäreille. Imetän E:n ja saan poikkeuksellisesti poitsun nukahtamaan mun viereen sänkyyn, jäätävän kitinän saattelemana, mutta kuitenkin. Näin tilaisuuteni tulleen, joten äkkiä omatkin silmät kiinni, jos mäkin ehtisin nukahtamaan. Ja saan onneksi unen päästä kiinni.

17.30 T tulee kotiin ja alkaa tekemään ruokaa. Mä hiivin meidän sängystä pois, kun E jatkaa uniaan.
Juuri, kun saan ruuan lautaselle, E herää itkien. Sylissä kuitenkin rauhoittuu, pitelee taas sormiaan suussaan, joten päättelen että hampaiden tulo vaivaa, kuten niin monena muunakin päivänä :( Ilahtuu kuitenkin pian, kun huomaa, että isikin on tullut kotiin :) E istuu sitterissä ja T:n sylissä sen aikaa kun syömme.



18.30 T lähtee viemään koiria lenkille. Usein menemme yhdessä joko vaunujen tai kantorepun kanssa, tai jompi kumpi yhdessä E:n kanssa, mutta tällä kertaa T menee yksin ja mä jään leikkimään E:n kanssa sisälle, koska pikkuisella on selkeästi edelleen paha olo.

19.00 T tulee takaisin kotiin ja mä lähden hakemaan postista meidän syöttötuolia, jonka tilasin pari päivää aiemmin. Siitä aion kertoa myöhemmin lisää!:)

19.30 Laitamme saunan päälle ja viemme E:n kylpyyn. Siellä unohtuu aina pahat olot ja känkkäränkät, kylvyssä on niin kiva loiskuttaa vettä :) E selvästi nauttii vedestä ja kastelee yleensä meidät kaikki vettä läiskyttäessään :)

Kuten alla olevasta kuvasta voi huomata, meillä ilmaistaan kiukut hyvin selvästi ;) Voi pientä miestä kun elämä on välillä rankkaa ♥



Isin sylissä on hyvä olla, eikä enää kiukuta, kun pääsi kylpyyn :) ♥



T menee pukemaan E:lle yövaatteet ja hoitaa samalla iltarasvaukset. Mä pääsen pikaisesti käymään saunassa sillä välin. T hassuttelee vielä hetken E:n kanssa ja sitten alkaakin olemaan jo yöunien aika. Kylpeminen yleensä väsyttää sen verran, että E nukahtaa hieman aiemmin kuin yleensä. Normaalisti E nukahtaa 21-22 välillä.

20.15 Imetän E:n ja nukutan hänet.

Mun pieni suloinen vauvani ♥



20.45 Saan nostettua E:n omaan sänkyyn nukkumaan ja hiippailen pois makkarista. Selailen puhelimella nettiä, samalla kun T tekee vielä viimeisiä töitään koneella.

21.30 Alamme T:n kanssa katsomaan sarjaa ja syömme iltapalaa. Katsomme useampaa eri sarjaa tällä hetkellä (Arrow, Flash, Supernatural, Modern family, Gotham...) mutta siis aina yhden jakson kerralla.

22.30 Koirien iltapissatukset, hampaiden pesut jne.

23.00 Vihdoin nukkumaan.

23.15 E herää syömään.

23.40 E nukahtaa mun viereen ja nostan nukkuvan pojan omaan sänkyynsä ja sen jälkeen simahdan itsekin nopeasti.

Semmonen päivä täällä meillä! :) Aika helppo päivä oli itseasiassa, kun ruokakaupassa ei tarvinnut käydä ja ruokakin oli puoliksi jo tehtynä, ei tarvinnut pestä pyykkiä tai siivota, eikä T:n tarvinnut mennä illalla salille kenenkään asiakkaan kanssa. Ja myös kiva päivä, koska mä sain nukkua E:n kanssa päikkärit :)

maanantai 2. marraskuuta 2015

Enterorokkoa ja Noshin kuteita

Nyt kiitos jo tännepäin niitä terveitä ja kivoja päiviä. Se tauti, mitä E pari viikkoa sitten sairasti, paljastui lopulta enterorokoksi. Pääoireena oli korkea kuume ja viikon kestänyt ripuli ja vain muutamia näppylöitä. Neuvolaterkkari kuitenkin meinasi, että enterosta olisi kyse, vaikka näppylöitä ei sen enempää ollut, kuulemma vauvat voivat reagoida erilailla tähänkin tautiin. Ainut hyvä puoli asiassa on se, että minä, T, eikä mummi sairastuttu tautiin (mummi nimittäin oli E:tä hoitamassa ennenkuin sain tietää, että onkin rokkotaudista kyse). Nyt on sitten kaikki tulevat treffit peruttu, mitä olin ehtinyt sopimaan E:n kanssa tuleville parille viikolle. Enterorokko nimittäin voi tartuttaa jopa kuukauden(!!) ajan enkä todellakaan halua ottaa kontolleni sitä, että laitettaisiin tätä tautia muillekin eteenpäin. Aika tympeästä rokosta on vieläpä kyse, aikuisellekin voi olla todella raskas, sormien ja varpaiden kynnet voivat lähteä jne. :( Tai sitten voi päästä reilusti helpommalla, mutta otetaan nyt varman päälle. Joten rauhoitetaan tilannetta vielä joksikin aikaa.



Enterorokko aiheutti täällä myös sen, että E:n atooppinen iho (joka oli aiemmin aika hyvin hallinnassa perusrasvoilla) lehahti tosi huonoon kuntoon ja nyt on sitten aloitettu kortisonirasvat, että saadaan pikkuisen iho kuntoon. Kutiava iho on ihan kamala juttu, tiedän omasta kokemuksesta, joten ei ihmekään että pikkumies on ollut kärttyinen :(



Niin ja sitten kirsikkana kakun päälle, viime viikolla saatiin vasta 5 kk rokotteet, jonka jälkeen nousi kuume (ei kylläkään yhtä korkealle kuin enteron aikana) viideksi päiväksi, tai saas nähdä, onko tänään todella eka kuumeeton päivä vai ei. Rokotteet voi nostaa lämpöä 1-2 päiväksi, joten luultavasti on taas jotain infektiota kun näin pitkään on lämpöily jatkunut.... Niin ja tietysti rotarokotteesta maha meni taas sekaisin.



Ja tää kaikki on tietysti vaikuttanut pikkuisen mielialaan, kantoreppua on tarvittu taas useasti ja yöllä on heräilty parhaimmillaan puolentoista tunnin välein.

Joten saatasko mekin jo pian nauttia taas ihan tästä tavallisesta arjesta?



Kuten tekstistä varmaan huomaa, niin mua niin harmittaa tää sairastelu. Varsinkin sen takia, että meidän on ollut kohtalaisen helppo ehkäistä monet kiertävät taudit, kun E on kotosalla mun kanssa eikä esim. vielä missään kerhossa tai päivähoidossa. Ja ystävien kanssa tiedotetaan hyvin, jos jollakin on tautia liikenteessä, niin ei nähdä sit sillä hetkellä lasten kera, vaan aikuiset keskenään (siis jos vaan lapset on kipeenä). Mutta toivotaan, että tän jälkeen saatais olla pitkän aikaa terveenä, vaikka syksyllä kaikki taudit puhkeaakin kukkaan....



Kuvituksena Eeti uusissa Noshin vaatteissa, jotka saapui muutamassa päivässä vaatekutsujen jälkeen :) Ylimmissä kuvissa siilibody ja rakettihalaari, alemmissa kuvissa kolmipyöräbody. Tykkään näistä ihan hirmusesti! ♥ Ja kuten kuvista huomaa, on meillä täällä ollut hyviäkin hetkiä sairastelujen keskellä, ei sentäs koko ajan olla suu mutrulla :)

Instagram

© Nonna Koo. Made with love by The Dutch Lady Designs.