lauantai 31. joulukuuta 2016

Uuden vuoden kynnyksellä

Vuosi vaihtuu ihan pian ja ainakin täällä sitä odotetaan innolla :) Mulle se tarkoittaa aina jollain tavalla uuden alkua ja se jos mikä on piristävä ajatus :). Tänne pimeyden keskellä tarvitaan runsaasti valoisia ajatuksia! Mutta hei, kesää kohti jo mennään :P

Vuosi 2016 oli monenlaisten tunteiden vuosi. Alkuvuosi meni jäätävän väsymyksen kanssa taistellessa, Eetin laajat allergiat paljastuivat ja mä aloitin tiukan imetysdieetin. Voin kyllä sanoa, että puolet tästä vuodesta on ollut mulle fyysisesti ja henkisesti todella rankkaa aikaa. Pienellä unimäärällä selviäminen kuukaudesta toiseen on jotain niin rankkaa, että en ihmettele, jos siinä rytäkässä joku menettää mielenterveytensäkin. Ja siihen päälle vielä se, että jouduin ihan älyttömän paljon käyttämään energiaa siihen mitä mä ja Eeti voitiin syödä.

(Best nines, eli suosituimmat instagram-kuvat vuonna 2016)


Toukokuu oli monella tapaa käänteentekevä kuukausi. Mä lopetin imetyksen ja samalla pidimme Eetille unikoulun. Eeti täytti vuoden ja samana kuukautena meidän talon täytti Lunan 3 pientä westienpentua ♥ Touhua riitti siis koko kesäksi :). Kesän aikana Eeti alkoi myös nukkumaan öitänsä paremmin ja myös päikkäreitä. Loppukesästä pennut lähtivät uusiin koteihinsa ja me teimme pieniä kotimaan reissuja esim. Tampereelle :). Torni-hotellissa onkin tullut tänä vuonna vietettyä aikaa jo kaksi kertaa :)

Loppukesällä ja syksyllä pääsimme myös T:n kanssa kaksin reissun päälle ja ne reissut, jos mitkä toi toivottua piristystä meidän arkeen. Parisuhteeseen panostaminen on ihan hurjan tärkeää, muistakaa se ♥ Olemmekin ikuisesti kiitollisia anopille lapsenhoitoavusta, jota edelleenkin meille antaa ♥  Ystäviäkin olemme päässeet anopin ansiosta näkemään ♥

Toukokuussa kävin myös tekemässä ekan kerran keikkatöitä vanhassa työpaikassani ja totesin taas, että mulla on ollut aikoinaan maailman paras työpaikka! Edelleen oon samaa mieltä, harmi, että kyseessä on sen verran pieni yksikkö ja työntekijöiden vaihtuvuus pieni, joten tällä hetkellä siellä ei ole sijaiselle tarvetta. Sen vuoksi oonkin joutunut miettimään pääni puhki, mitä muuta haluan hoitoalalla tehdä. Onneksi vaihtoehtoja on alkanut löytymään, vaikka täytyy myöntää, että meikäläinen on nykyään melkoisen kranttu sen suhteen, mihin haluan työelämässä aikani kuluttaa.


Syksyllä Eeti aloitti hoidon, taka-ajatuksena että mä alan hakemaan samalla töitä. Koko syksy onkin ollut aivan ihanaa aikaa, en oo osannut kuvitella kuinka erilaista arki on pienen taaperon kanssa ♥ Eetin hoitopäivät n. 2 kertaa viikossa on tuoneet mulle jotain ihan mahtavaa alkuvuoden stressin ja väsymyksen jälkeen. Kun Eeti on hoidossa, niin mä oon päässyt käymään työhaastatteluissa, hoitanut kaikkia asioitani, välillä tehnyt suursiivouksen kotona, käynyt ruokaostoksilla, päiväsaunassa :D tai ihan vaan nukkunut päikkärit. Eetin hoitopäivät on siis pelastanut mun jaksamisen ♥ Ja samalla oon ihan äärimmäisen tyytyväinen, että sain olla joulun yli kotona ja Eeti sai hitaan aloituksen hoitoon, jota niin kovasti toivoinkin. Nyt Eeti viihtyy hoidossa eikä sieltä ole edes kiire kotiin päivän päätteeksi :). T tekee edelleen kahta työtä, jonka vuoksi nuo hoitopäivät ovat todellakin tulleet mulle tarpeeseen, kun T on useimmiten vasta illalla kotona.

Kaiken lisäksi meillä nukutaan nykyään öisin ja päikkäritkin sujuu yleensä ilman ongelmia, se on lottovoitto meille kaiken jälkeen :) Eeti nukkuu omassa sängyssään meidän makkarissa ja mitään kiirettä ei ole muuttaa nukkumisjärjestelyjä tällä hetkellä, koska ne ovat toimivat meille. Kaikki aikanaan. Eetin allergiat ovat pääosin tiedossa ja tällä hetkellä testailemma aina välillä uusia ruoka-aineita, välillä saamme siis laajennettuakin ruokavaliota, mutta hitaalla tahdilla.

Vuoden vaihtuessa mulla jatkuu työnhaku ja odotan, mitä käynnissä olevista hauista selviää. Isoja muutoksia on hyvin todennäköisesti tulossa meidän arkeen ja tulevaisuuteen yleensäkin, mutta niistä kaikista lisää sitten, kun tiedän jotain varmaa :).

Tää vuosi on ollut sillä tavalla ikävä, että oon joutunut entistä enemmän tekemään päätöksiä sen suhteen, millaista käytöstä hyväksyn läheisiltäni. Hirmu ikäviä juttuja on tässä ollut, ja nykyään mun pitää miettiä asioita myös Eetin kannalta. Sen vuoksi aion jatkossa vähentää entistä enemmän sellaisten ihmisten tapaamista, joiden seurassa tulee ainoastaan paha mieli. Suosittelen sitä ihan jokaiselle! Vaikeita asioita ja näitä tullaan varmasti puimaan vielä lisää ensi vuodenkin puolella. Elämä ei ole aina helppoa ja jokaisella meistä on omat vaikeudet kohdattavanaan.

Kuitenkin tästäkin vuodesta selvittiin ja mulla on tosi iso luotto sen suhteen, että ensi vuosi on entistä parempi ja odotan sitä malttamattomana ♥

Haluan toivottaa teille kaikille Ihanaa Uutta Vuotta 2017! Kiitos teille kaikille, jotka käytte täällä lukemassa mun juttujani ♥



torstai 29. joulukuuta 2016

Lupauksia siellä, lupauksia täällä....

Pian vuosi vaihtuu ja on taas aika uudenvuodenlupausten. Kuinka moni teistä myöntää tekevänsä sellaisia? No minä ainakin myönnän! :D Mun mielestä se on kiva traditio uuden vuoden kynnyksellä, varsinkin jos touhu ei mene aivan nipottamiseksi ja lupausten noudattaminen tuo tullessaan jotain hyvää sinulle ♥  Olen siis jo pitkän aikaa tehnyt joka vuosi jonkinlaisen lupauksen ja joka kerta sellaisen, jonka kuvittelen olevan saavutettavissa. Useimmiten ne ovat toteutuneetkin.

Tällä kertaa otan vuoden 2017 vastaan hyvinvointi ja terveys etusijalla. Mulla on mennyt oikeestaan koko syksy syömisten osalta plörinäksi, herkkuja on tullut syötyä turhan usein ja se alkaa näkymään jo puntarissa ja peilissäkin. Meillä oli yhteen aikaan tapana syödä herkkuja vain kerran viikossa ja siihen tapaan olisi mukava päästä takaisin. Toinen syy, miksi joudun nyt kiinnittämään syömisiini tarkempaa huomiota on kaikennäköiset ikävät terveyshaitat, joita mulle on alkanut tulemaan syksyn aikana. Niistä varmaan eniten arkea haittaavia ovat olleet yölliset vatsakivut, jotka toistuvat aina satunnaisesti. En ole vielä onnistunut yhdistämään niitä mihinkään tiettyyn syömiseen, mutta epäilen silti, että ne jollain tavalla liittyvät ruokavaliooni. Mielessä on myös se, että kun on joutunut pitämään rajatun imetysdieetin ja karsimaan omasta ruokavaliostaan runsaasti ruoka-aineita pois, ei niiden takaisinpalautus ole välttämättä enää niin helppoa. Olen kyllä huomannut, että vehnä ja ruis eivät tee mun elimistölle hyvää, mutta toistaiseksi en ole niitä pois karsinut. Maitotuotteetkin on pohdinnan alla tai edes niiden vähentäminen. Närästys on aiemmin ollut mulle aivan vieras käsite, mutta nyt olen EHKÄ (?!) kärsinyt myös siitä. Kahvikin tuntuu tekevän nykyään huonon olon, minkä vuoksi olenkin pääasiassa siirtynyt teen juomiseen. Olen kyllä aikeissa mennä tästä asiasta myös lääkäriin, tai olen jo kerran ajan varannutkin, mutta sitten tuli herra enterorokko meille kylään ja jouduin ajan perumaan.



Toinen iso vaiva, minkä vuoksi aion siistiä ruokavaliotani, on mun jatkuva väsymys. Tai hyvin mä sen asian kanssa pärjään, jos saan nukkua joka päivä Eetin kanssa päikkärit, mutta ai kamala, jos joku päivä ne jääkin välistä... Ihan jäätävä väsymys. Oon nyt vetänyt vitamiineja runsaasti, mutta en oo huomannut niiden auttavan tässä vaivassa kovinkaan paljoa. Ja meillä siis nukutaan nykyään yöt todella hyvin, joten ei tää liity yövalvomisiinkaan. Joten katsotaan mitä tuo herkkujen rajaaminen tuo tullessaan olotilaan....

Lisäksi haluan panostaa taas enemmän liikkumiseen. Tällä hetkellä teen vain kävelylenkkejä Eetin ja koirien kanssa rattailla tai sitten naapurin äiti-ystävän kanssa kuulumisia samalla poristen. Joskus innostun tekemään kotona pientä jumppaa, mutta sekin on satunnaista. Muistelen haikeudella sitä aikaa, kun käytiin T:n kanssa yhdessä salilla jopa kolmekin kertaa viikossa (T:lle se ei tietysti oo määrä eikä mikään, mutta mulle!) On ihan parasta päästä salille oman personal trainerin kanssa :) ♥ Valitettavasti se ei tällä hetkellä oo mahdollista, ainakaan säännöllisesti toteutettuna, koska me tarvitaan jo ihan tarpeeksi apua meidän ainoalta lapsenvahdilta ihan muihin arjen juttuihin. Toki maksullisia hoitajia on täälläkin saatavilla, mutta siihen me ei taideta ryhtyä. Rahaa menee ihan tarpeeksi kaikkeen muuhunkin.

Joten sen vuoksi aionkin panostaa vaan sellasiin liikuntamuotoihin, joita voin toteuttaa kotona tai yhdessä Eetin kanssa. Tästä täytyy tehdä helppoa, että se myös onnistuu. T voi vetää mulle jumppatuokion kotonakin, vaikka ei se tietenkään salia voita.

Mun tavoitteet vuodelle 2017 on siis pitää tähän vuoden alkuun herkkulakko 18.2 asti ja sen jälkeen herkkuja syödään kerran viikossa tai kerran kahteen viikkoon, tilanteesta riippuen. Eli herkut tarkottaa meille karkkeja, sipsejä, keksejä, leivonnaisia ja roskaruokaa. Niin eikä alkoholia! Vaikka mä tuun ikävöimään varsinkin punaviiniä :P niin tiedostan senkin, kuinka paljon turhia kaloreita niissä on. Ja T on mun mukana tässä lupauksessa :). Lisäksi pyrin liikkumaan enemmän, kokeilemaan ainakin jotain uutta liikuntalajia, mutta en aseta itselleni tähän mitään tuntimäärää per viikko. Tuo 18.2 valikoitui päivämääräksi, koska silloin meillä on kivaa ohjelmaa tiedossa eikä haluta rajoittaa sitä, mitä silloin syödään ja juodaan :)

Mulla ei oo siis mitään selkeää painolukemaa mihin haluan päästä, mutta kiloja aion kyllä pudottaa. Luulen, että mulle riittää pelkkä herkkujen karsiminen ja säännöllinen syöminen, mutta jos alkaa näyttämään siltä, että mitään ei tapahdu, niin sitten mun pt varmasti keksii lisää keinoja millä homma saadaan pyörimään :).

Keksin jo muuten yhden uuden liikuntalajin mitä aion kokeilla eli väriestejuoksun! :) Olen jo pari vuotta haikaillut tällaiseen tapahtumaan osallistumista, mutta tulevana vuonna aion sen myös toteuttaa! Color Obstacle Rush - väriestejuoksutapahtuma tulee Seinäjoelle 13.5.17 ja sinne aion minäkin mennä :) Lue täältä lisää tietoa tapahtumasta: http://www.colorobstaclerush.eu/




Haluaisin perustaa tuonne juoksutapahtumaan oman ryhmän. Porukassa, kun kaikki on kivempaa!:) Sen vuoksi kyselen myös täällä blogin puolella, että löytyykö muita tästä tapahtumasta kiinnostuneita?! Ja mitään juoksutaustaa ei siis tapahtumaan tarvita, koko reitin voi halutessaan myös kävellä. Haluaisin perustaa tuon oman porukan ennen 26.1 päivää, jolloin päättyy tuo edullisin ilmoittautumismuoto. Hinnat löytyvät täältä: http://www.colorobstaclerush.eu/2017-seinaumljoki-color-obstacle-rush.html Ja porukkaliittymisessä saa 10%:n alennuksen ryhmälle :). Jos tää idea saa tuulta alleen, niin voidaan miettiä vaikka jotain yhteistä saunailtaa tuon tapahtuman päätteeksi, ihan mihin mielikuvitus ja huvitus riittää :). Jos kiinnostuit, niin laita mulle vaikka meiliä: nonnakoo ÄT gmail.com niin jutellaan lisää :) Tutut voi laittaa vaikka whatsappia ;)





Alkuperäiset kuvat löytyvät tapahtuman facebook-sivuilta: https://www.facebook.com/events/1189021341159713/?active_tab=discussion

Onko teistä joku jo ollut tässä tapahtumassa mukana? Mitä tykkäsit?!

Ja ootteko te muut tehneet uudenvuodenlupauksia? :)

Ja toki aina on kiva saada tukea muilta ryhtiliikkeen tekijöiltä, ja lenkille ja jumppaan lähden aina mielelläni, jos saan kaverin seuraksi hikoilemaan :)

torstai 22. joulukuuta 2016

2 yötä

Huhheijaa, joulu on ihan just! Onko teillä muilla jo kaikki valmiina joulua varten? Mulla ei :P Eeti sairastu viikonloppuna enterorokkoon ja se sekotti pakkaa ja arkea aikalailla. Ekat pari yötä valvottiin enemmän kuin nukuttiin ja toinen oli kuumeen ja näppylöiden takia tosi kipeä :( Mutta nyt ollaan jo voiton puolella taudin suhteen, enää on vain näppylöitä, mutta ne taitaa lähteäkin hitaammin pois. Itekin sain jostain flunssan, mutta otan tän taudin mieluummin kuin ton enteron....! Eli hyvässä lykyssä ollaan kaikki suht terveitä jouluaattona :)

Kaikki lahjat alkaa olemaan paketoituna, joulukoristeet oon laittanu jo ajat sitten. Suursiivousta en jaksa tehdä, ihan vaan pakolliset siivot. Ja T on onneksi kas reipas siivoamaan, joten nou panik. Kauppareissu on ainoa pulssia nostattava homma, mitä pitää vielä ennen joulua tehä :P. Sitten alkaa helpottamaan :). Ruuanlaittoa sitten pääasiassa enää jäljellä. Me ollaan siis tänäkin vuonna aatto omalla perheellä kotona, käydään saunassa, viedään haudoille kynttilät, syödään hyvin (tätä mä odotan eniten :D) ja tietysti availlaan niitä lahjoja. Pukkia meille ei vielä tänä vuonna tuu, katsotaan sitten tulevina jouluina :). Joulun pyhinä käydään sitten kummassakin mummolassa. Tylsää kun joulu osui tänä vuonna viikonloppuun, sillä T on sen vuoksi vapaalla ainoastaan 3 päivää. Mutta minkäs teet.

Me ei tänä vuonna lähetelty joulukortteja, sillä suunnattiin meidän "joulukorttirahat" Unicefin kautta Syyrian lapsille ♥ Mua surettaa niin paljon se, että maailmassa on ihan liian paljon lapsia, joille ei tuu joulu tänäkään vuonna. Ollaan siis kiitollisia siitä, että meillä on täällä Suomessa asiat niin hyvin ♥ Asiat kun vois olla ihan päinvastoin.

Vaikka mun postaustahti on taas ollut ihan huippua :P Niin aina tää blogi on silti mielessä ja niin monenlaisista asioista haluaisin tänne kirjoitella, mutta ei meinaa aika riittää! Tiedän, tiedän, asioita pitää priorisoida, mutta kun tää blogi on vasta siellä listan keskivaiheilla :D

Ja nyt pitää taas jo rientää :P Hyvää Joulua teille kaikille ♥ Toivottavasti teillä jokaisella olisi mukavat pyhäpäivät tulossa ♥



Instagram

© Nonna Koo. Made with love by The Dutch Lady Designs.