lauantai 16. joulukuuta 2017

Joulurauhaa odotellessa

Siis ihan tosissaanko joulu on viikon päästä? Huhhuh, kun tää aika tuntuu nykyään rientävän ihan liian nopeaa. Onneksi oon jo edes suurimman osan lahjoista saanut hankittua, mutta vielä on silti rutkasti hommaa ja koti ei taida tänä jouluna kokea imuroimista suurempaa joulusiivoa :D. Vähän on joulumielikin kateissa, luulen että suurin syy siihen on kyllä tää jäätävä kiire mikä tuntuu päivittäin sekottavan aikatauluja. Nyt tuntuu elämässä olevan vähän turhan paljon liikkuvia osia ja on ihan täyden työn takana, että homma pysyy edes jotenkuten paketissa. Töissäkin riittää hommaa vielä ennen joulua ja vauvoja tuntuu syntyvän juuri nyt koko vuoden edestä :P. Onneksi äitiysneuvolassa työskentely on kuitenkin todella mukavaa työtä, muuten vois tihkasta vähän enemmänkin :P. Välipäivät lomailen Eetin kanssa, ettei pikkumiehen tarvitse olla hoidossa.



Tänään mulla oli kuitenkin kivaa ohjelmaa tiedossa, pääsin nimittäin vanhojen luokkakavereiden kanssa syömään ulos :). Sen kunniaksi otettiin pari kuvaakin kotona, kun kerrankin on "ihmisen näkönen" :P.


Huomenna alkaakin rv 27 ja vatsa on pumpsahtanut ihan kunnolla esiin :). Viime raskaudesta poiketen oon tuntenut harjoitussupistuksia jo useamman viikon, kuitenkin ne ovat olleet selkeästi kivuttomia, mutta epämukavia sellaisia. Töissä oon pärjännyt kyllä ihan hyvin, mutta kotona huomaa että on fyysisesti rankempaa kuin ensimmäistä odottaessa, mikä nyt on ihan loogistakin, kun on touhua enemmän.


Vauvalle en ole ehtinyt tekemään yhtäkään hankintaa, yritän tsempata sen asian suhteen kun näistä joulutohinoista on päästy yli. Ainakin niihin sisarusrattaisiin pitäisi nyt perehtyä ja tehdä vihdoinkin kelan hakemukset kuntoon :P Onneksi meiltä löytyy jo turvakaukaloa, sitteriä, vaatetta (ostin pienimmät vaatteet Eetin aikana pääasiassa neutraalin värisenä, niin sopii kummalle vaan, joten niitä ei tarvitse ihan tuhottomasti hankkia lisää). Odotusajan kuvauksista oon myös haaveillut keväälle, katsotaan raaskinko sitten oikeasti niihin laittaa rahaa.



Mutta hei, mites teidän muiden joulusuunnitelmat, onko kaikki jo valmiina vai jääkö täyshärdelli ens viikoksi? Ai mitkä ruuhkavuodet....



Instagram

© Nonna Koo. Made with love by The Dutch Lady Designs.