maanantai 14. toukokuuta 2018

2 kk

Elian syntymästä on kulunut noin 2 kuukautta. Järkyttävää, miten tää aika menee niin nopeasti. Taidan päivitellä sitä jokaisessa tekstissäni :D. Elämä kahden lapsen kanssa on ollut melkoisen kiireistä ja aikataulutettua ja tänne ehdin kirjoittelemaan vain harvakseltaan. Mutta nyt yritän ehtiä kertomaan meidän kuulumisia edes jonkin verran.





Nyt viikonloppuna järjestimme Eetin 3-vuotissynttärit ♥ Synttärisankari oli niin onnessaan kaikista lahjoista ja ystävistä joita tuli kylään :). Eetille tehtiin omakin kakku, joka sopi meidän moniallergiselle, mutta yllättäen hän ei sitä halunnut edes maistaa ;). Onneksi kaurajäätelö ja karkit maistuivat sitten sitäkin enemmän :P. Tällä kertaa sain onneksi siskolta ja anopilta apua leipomuksiin, koska omat kädet olivat ihan täynnä lasten hoitamista. Yksisarviskakun leipoi T:n työkaveri. Kakulla oli aamulla vielä silmätkin, mutta ne sulivat ja putosivat päästä ennen juhlia :D. Kakkua pitikin korjailla vielä ennen juhlien alkua, mutta kakku saatiin onneksi pelastettua :).












Samana viikonloppuna sain juhlia neljättä äitienpäivääni kotona ja anopin herkullisessa lounaspöydässä ♥ Eeti oli askarrellut suloisen käsilaukun muotoisen äitienpäiväkortin hoidossa ja istuttanut kukan siemeniä purkin kasvamaan ♥ *niisk* Ja T oli hankkinut ihanaa hemmottelua mulle jalkahoitolahjakortin muodossa ♥

Mutta sitten meidän ihan tavalliseen arkeen. Meillä on ollut hieman raskasta menoa viime aikoina. Elia on kovin itkuinen päivisin, hän viihtyy vain hyvin lyhyitä aikoja matolla tai sitterissä, jos häntä ei jatkuvasti viihdytä. Kantoliina- ja reppu ovat arjen pelastus, siellä pikkumiehen on hyvä olla ♥ Selkeästi itkut liittyvät vatsantoimintaan, ilma jää herkästi mahaan kiertämään ja tilanne helpottuu aina hieman kun niitä saadaan pihalle. Suihkutissihoitoa yritän myös tehdä. Kävin Elian kanssa kolme kertaa vyöhyketerapiassakin, mutta emme saaneet siitä selkeää apua vaivoihin. Toki Elia nautti käsittelystä ja nukkui yleensä hoidon jälkeen hyvät päiväunet, mutta pitempiaikaista apua emme siitä saaneet. Meidän vyöhyketerapeutti on päivätyössä äitiysneuvolassa, joten juttelimmekin käynneillä laajasti konsteista joita itkuihin yleensä kokeillaan. Esim. Cuplatonit, maitohappobakteerit, d-vitamiinin tauottaminen on tullut kokeiltua. Meidän Eetihän on edelleen kovin allerginen, joten allergioiden mahdollisuus myös Elian kohdalla on todellinen. Nyt onkin koittanut se hetki, että aloitan kahden viikon maidottoman ruokavalion ja katsotaan onko sillä mitään vaikutusta Elian vointiin ja itkuihin. Onneksi nämä imetysdieetti-jutut on tuttuja viime kerrasta, joten tiedän mistä lähteä liikkeelle. En kylläkään odota tätä ruokavalion rajoittamista yhtään innolla, mutta oon tietenkin valmis sitä testaamaan, jos siitä suinkin olisi apua meidän arkeen ja pikkuisen oloon.






Haikeana luin juuri tänään meidän maaliskuisten vauvojen facebook-ryhmästä, kuinka joku kyseli että mitä kaikkea toiset äidit vauvojensa kanssa puuhastelevat päivisin ja millaiset rytmit itsekullekin on kehittynyt vauvan kanssa. Meillä ei rytmeistä ole tietoakaan, Elian hereillä ollessa kanniskelen häntä ympäri kämppää, koska se on oikeastaan ainut asia mikä häntä rauhoittaa. Ja unien aikana yritän mm. saada itselleni päivävaatteet päälle, ruuan syötyä ja kotityöt tehtyä. Ja silloin, kun Eetikin on kotona, yritän saada hänelle ruuat laitettua ja keksittyä tekemistä. Ei puhettakaan, että lähtisin minnekään kahville istuskelemaan, saatika shoppailemaan :D. Sitä huutokonserttia ei jaksais kuunnella. Meikäläiselle on kova suoritus jos selviän Elian kanssa ruokakauppareissun ilman suurempia huutoja :P. Vaunuissa viihtyminenkin on vähän niin ja näin. Muistan kyllä, että Eetikin alkoi viihtymään vaunuissa paremmin vasta syksyn viileiden säiden saapuessa.

Ylipäänsä tämä yhdistelmä; hyvin vilkas 3-vuotias ja vaativa pikkuvauva, on ollut haastavaa meikäläiselle. Ai, että olis elämä helppoa jos vauva suostuisi olemaan edes hetkiä sitterissä itkemättä, kun yrität ruokkia isomman lapsen tai että vauva nukkuisi joskus kauemman kun vartin verran :P Toki joskus saattaa tulla tunnin päikkäritkin, mutta silloin pitää olla kaikki taivaanmerkit oikeassa asennossa. Uskon, että tähän arkeen tulee jotain järkeä, kunhan vauva kasvaa hieman isommaksi, mutta nyt juuri täällä on melko mielenkiintoista menoa päivisin. Öisin onneksi pääsääntöisesti nukutaan ja syödään, välillä kyllä hyvin tiheästikin. Alkuyöstä saattaa tulla yksi 3 tunnin unipätkä ja sen jälkeen tankkailua onkin tunnin välein aamuun asti :P. Sanonkin usein aamuisin, että joka aamu mä herään uuteen päivään vaan entistä väsyneempänä :P. Oikeesti, välillä tää musta huumori on ainoa asia mikä helpottaa. Tuntuu, että alkanut siitepölykausikin väsyttää mua, kyllähän sekin yksi allergiaoire on.

Vähän oon alkanut miettimään, että jostakin näitä voimavaroja pitäisi nyt saada lisää. Mutta onko se sitten perhetyöstä, Eetin hoitoajan lisäämisestä vai mistä. Tätä nyt tuumataan vielä. Koiriakin niin murehdin, kun tää meno on niin väsynyttä, että ne on kyllä auttamatta jääneet vaille kaikkea ylimääräistä huomiota. Onneksi ne on tottuneita sohvaperunoita ja pääsevät kyllä lenkille aina kun mahdollista, mutta silti.

Mutta nyt mä meen tekemään iltapalaa, ennenkuin bebe taas herää. Vähän pirteämpää viikon aloitusta teille muille :P

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Ristiäiset

Täällä aletaan toipua oksennustaudista, joka rantautui meille heti ristiäisten jälkeen. Jessus, että se on kyllä kauhea tauti! Mutta nyt ollaan onneksi takaisin elävien kirjoissa.  Kuulumisia haluaisin kirjoitella tänne muutenkin, mutta ajattelin aloittaa kuitenkin ensin ristiäispostauksella :) Meillä siis vietettiin pikkumiehen kastejuhlaa viime lauantaina.

Varasin tuttuun tapaan juhlien pitopaikaksi Honkimetsän herkun, jossa siis vietimme aiemmin myös Eetin ristiäisiä ja heidän pitopalvelu oli myös aikoinaan meidän häissäkin mukana :) En missään nimessä halunnut pitää juhlia meidän pienessä rivitalokolmiossa, en kerta kaikkiaan olisi löytänyt aikaa siivoamiseen ja leipomiseen. Tämä oli siis taas jälleen erittäin hyvä ratkaisu. Kohta meillä kyllä järjestetään Eetin 3wee synttärit ja ne pidetään kotona :P Että katsotaan kuinka stressivapaat ne tulee olemaan :P Yleensä tykkään kyllä juhlien järjestämisestä ja laittamisesta, mutta tää pikkuvauva-aika on sen verran hektistä, että juhlien järjestäminen+vauva+leikki-ikäinen = katastrofi :D Leipomispuoleen oon onneksi saamassa apuja ♥

Mutta tosiaan, palataan siis itse juhlapäivään :) Meillä oli juhlissa aikuisia noin 20 henkeä ja lapsia useampikin :) Lapsille oli varattu leikkinurkkaus Honkimetsän herkun toimesta, tämä oli erittäin kiva idea :) Varsinkaan meidän Eeti ei pysy sekunttiakaan aloillaan, joten oli hyvä, että pikkuväelle oli mieluista puuhaa virallisen osuuden aikana. Toki Eetiä ei niin vain huijattu keskittymään leikkeihin, vaan välillä piti yrittää päästä keittiön puolelle tai käydä kurkkimassa kastepöydän alle :P Onneksi ristiäiset on lastenjuhla ja sen kyllä kaikki ymmärsivät, pappia myöden :).

Eeti oli niin suloinen juhlapuku päällä ja kun suostui ottamaan vielä kravatinkin kaulaansa :) ♥




Kasteseremonian aikana pappi kertoi meidän pojan tulevan nimen, joka on Elia Alvar ♥ Tykästyimme kovasti tähän nimeen, vaikka sitä piti ensin aika pitkään makustellakin ja varmistella, että onko se todellakin tämä. Mutta kuten Eetinkin nimen kanssa kävi, emme lopulta osanneet edes ajatella, että se olisi jokin muu nimi kuin tämä :) Elia sopii meidän perheeseen ja Eetinkin nimen kanssa yhteen ♥


Elia sai kolme kummia lähipiiristä, aivan kuten Eetikin aikanaan ♥ Olen iloinen siitä, että näihin ihmisiin ja heidän perheisiin on nyt tavallaan entistä läheisempi suhde koko meidän perheellä ja varsinkin Elialla :) ♥

Juhlissa meillä oli tarjolla täytekakkua sokerimassakuorrutteella, suolattua kinuskijuustokakkua (eli salted caramel cheesecake), tomaatti-mozzarellapiirasta, sipulipekonihyrriä ja Elian nimellä kuorrutettuja keksejä. Meillä oli lisäksi karkki-ja hedelmäpöytä lapsia ajatellen ja varsinkin Eetiä varten, joka ei allergioidensa vuoksi voinut syödä varsinaisesta juhlapöydästä mitään. Eeti on kyllä niin nirso herkkujen suhteen, ettei olisi varmaan suostunutkaan syömään sieltä mitään :P.












Täytekakusta tuli juuri niin upea kuin toivoinkin ♥ Koristeistakin tuli aivan täydelliset :) En ymmärrä miten jotkut on niin taitavia noiden sokerimassakoristeiden kanssa! Norsukoristekin on just niin söpö kuin toivoinkin :)




Lahjaksi Elia sai monenlaista mukavaa, perinteisiä kastelahjoja, sekä leluja, kirjoja ja rahaa. Ihania ja tarpeellisia lahjoja kaikki ♥






Meidän perhepotretit on tällä kokoonpanolla aina tosi hyviä, kun yks vauhtihirmu ei haluis pysyä hetkeäkään paikoillaan :P



Kameran kätköistä paljastui, että Honkimetsän herkusta saa myös kenkien sitomispalveluja :D, Sanna ♥



Ihanat ristiäiset saimme taas viettää ja kotiin sai kantaa kasapäin jäljelle jääneitä herkkuja ja kauniit kukat, jotka olin tilannut juhlaa varten kukkakaupasta :). Lahjakasaa unohtamatta :)

Instagram

© Nonna Koo. Made with love by The Dutch Lady Designs.