torstai 7. kesäkuuta 2018

3 kk

Ensi viikolla Elia on jo 3 kuukautta, voi apua, missä mun pikkuvauva on :D. Täällä onkin kasvamassa semmonen mörssäri, että pikkuruiset vauvan vaatteet on jo aikoja sitten jääneet pieneksi :P. Vähän merkistä riippuen, nyt on käytössä 68-74 koko. Eetikin oli kyllä vauvana aikamoinen pullaposki ja makkarareisi, mutta sitten, kun hän sai jalat alleen, niin alkoi pikkuhiljaa vauhdin kasvaessa posketkin kaventumaan :D. Veikkaan, että pikkuveli seuraa tässä kasvussa samoja jälkiä :).


Mä olen nyt ehtinyt tässä välissä pitämään sen kahden viikon maidottoman jakson. Itselle jäi vähän epäselväksi tuolloin, että onko dieetistä apua, joten aloitin maitotuotteiden syömisen uudestaan. Kolmantena päivänä Elia aloitti sellaiset kipuitkut, ettei jäänyt kenellekään epäselväksi reagoiko hän maitotuotteille :(. Lisäksi tuli refluksia ja ilmavaivoja enemmän. Jatkoin siis maidotonta linjaa ja Elian vointi parani muutamassa päivässä aivan selkeästi! En ymmärrä miten en sitä heti huomannut... Täällä on nyt sitten joinain päivinä vedetty ihan ennätyspitkiä päikkäreitä, yhtenä päivänä jopa 3 tuntia putkeen! Toki välillä on niitä päiviä, että päikkäreiltä herätään 10 minuutin välein ja sitten syödään taas tissiä ja sitten nukutaan taas 10 minuuttia, mutta on tää kuitenkin selkeästi parannusta aiempaan. Vähän kyllä mietin, että onko mun ruokavaliossa edelleen jotakin mikä ei Elialle sovi... Poskissa on välillä ihottumaa ja pylly punoittaa herkästi, mutta ei koko aikaa. Kananmuna ja vehnä mulla on ekana mielessä, mutta seurailen nyt vielä tilannetta, ennenkuin teen lisää muutoksia ruokavalioon. Elia ei edelleenkään ole mikään sitterissä tai lattialla viihtyjä, mutta matolla Elia on edes hitusen paremmin alkanut viihtymään ja treenaa siellä jo kovasti kääntymistä, kyljelleen pääsee jo näppärästi, mutta ei vielä ole onnistunut kokonaan kääntymään ympäri. Hymyjä on alkanut tulemaan ja peilin kautta tykkää erityisesti jutustella tutuille kasvoille :).
Kuolaaminen on ihan mahdotonta, veikkaan että suussa alkaa jo tulevat hampaatkin vaivaamaan, kun sormet on jatkuvasti suussa. Eetillä puhkesi ensimmäinen hammas 4 kuukauden iässä ja veikkaan, että Elia seuraa tässäkin samaa linjaa.


Eetillä sen sijaan on todella raskas vaihe menossa, selkeästi nyt on jokin tahtokausi meneillään. Kuppi menee nurin pienemmästäkin vastoinkäymisestä tai kieltämisestä. Ja voi pojat, kun Eetillä tota vauhtia riittää ja ne raivokohtaukset on aina niin fyysisiä. Mutta ei auta, kun puhaltaa ja puhaltaa ja yrittää ymmärtää, että toinen testaa nyt rajojaan ja vanhemman tulisi tässä kohdin näyttää malliksi hyviä tunnesäätelyn taitoja :P. PS. MISTÄ SAIS TILATTUA LEHMÄN HERMOT?!?:P


Eeti saa onneksi nyt olla enemmän hoidossa, joten tää arki on hitusen tasaisempaa. Ja Eeti on onnellinen, kun pääsee pihalle kaksi kertaa päivässä ja joka päivä tehdään jotakin kivaa. Äitistä kun ei siihen nyt oikein ole ollut. T pääsee arkisin töistä 17.30 joten ne arki-illat on aika lyhyitä yhteiseen tekemiseen. Ja tässä on ollut kaikenmoista aidan rakennusprojektia menossa, joten T on ollut siihen sidottuna jo useamman päivän. Mut eiköhän tästäkin selvitä, kokemuksesta tiedän, että kyllä tää helpottaa kun lapset kasvaa. Ja tottakai jokaisessa päivässä on hyviä ja ihania hetkiäkin, mutta usein tulee valitettua just näistä ikävistä ja raskaista puolista. Mikä on kyllä mun mielestä tärkeää, että se realistisuuskin näissä jutuissa näkyisi. Ei tää elämä useinkaan oo pelkkää ruusunpunasta unelmaa, mutta välillä myös sitäkin ;).


Ja päästiin me tuossa muutama viikko takaperin juhlimaan T:n kanssa yhdessä ystävämme 30-vuotissynttäreitä ♥ Ihan huikeat kemut olivat järjestäneet havaiji-teemalla (kenenkään ei siis tarvinnut pukeutua, mutta saimme leit kaulaamme ja tilan koristelu oli havaiji-teemaa ohjelmanumeroineen :))
Lapset olivat kotona kahden lapsenvahdin kanssa (yksi ei oikein pärjää näiden meidän lasten kanssa :P), iltatoimille tulimme sitten kotiin, vaikka meikäläistä ois himottanut ihan hirmuisesti jäädä aamuun asti juhlimaan :P. No ens kesänä on onneksi jo eri meininki ja helpompaa lähteminen :)




Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥

Instagram

© Nonna Koo. Made with love by The Dutch Lady Designs.