Supermutsi, mikä se on? Onko se jotain syötävää? :P

Postaus kirjoitettu erään raskaan, harmaan ja sateisen päivän päätteeksi, joten ulosanti on myös sen mukainen ;). Asiaan SAATTAA vaikuttaa myös se, että meillä on pikkumies ollut koko alkuviikon kuumeessa ja ripulissa ja tää äiti on aikalailla kaikkensa antanut. Mikä siinä onkaan, että kipeänä läheisyys on paras hoitomuoto ja sitä pitäisi sitten saada tietysti 24/7... Huh, mutta tänään näyttäs olevan eka kuumeeton päivä, joten siltä osin varmaan pian alkaa helpottamaan.

Mutta sitten takaisin tähän supermutsi-aiheeseen, jota täällä ei ainakaan tunnisteta! Ei oo näkynyt, eikä kuulunut :P Voin ihan rehellisesti sanoa, että muhun vaikuttaa todella paljon se, että nukun yöuneni pätkissä ja että aika harvoin pääsen päivällä nukkumaan päikkäreitä. Joten välillä VÄHÄN väsyttää. Ja vaikka tajuan sen, että meillä on vain YKSI lapsi, niin se ei silti poista musta sitä väsymyksen tunnetta. Ihmettelen vaan, että miten ne äidit jaksaa (vai jaksaako ne?) joilla on esim. 5 tai enemmän lapsia... Eikä asiaa auta se, että munkin lähipiirissä on lapsiperheitä, joilla on vielä vähemmän (tai ei ollenkaan) turvaverkostoa, meillä on sentään anoppi, joka on tässä arjessa mukana auttamassa aina kun ehtii.

Tiedän, että tää äitien väsymys on joillekin aihe, josta ei valiteta suureen ääneen. Ihan niinkun se jotenkin viittais siihen, ettei me rakasteta omia lapsiamme, kun kerta väsytään tähän arkeen niiden kanssa. Sehän ei tietenkään ole totta. Mutta on niitäkin, jotka eivät koe tätä arkea rankaksi koskaan. Se voi johtua siitä, että äiti vaan on persoonaltaan energisempi, saa kenties nukkua yönsä suht hyvin, isä on paljon kotosalla, turvaverkostot on hyvät ja toimivat tai lapset on vaan hyväntuulisia ja vähään tyytyväisiä. Syitä voi olla miljoonia muita. Tai sitten se äiti on vaan supermutsi ;).

Enhän mäkään joka päivä ole näin väsynyt. Tää arki onneksi vaihtelee koko ajan eikä minkään päivän tuntemukset oo koskaan samanlaisia. Sanoisin, että jokaiseen päivään mahtuu hyviä sekä huonoja hetkiä. Ajattelin tehdä meidän arjesta sellaisen "päivä meidän kanssa"-postauksen, jotta ne, joilla ei oo lapsia tai ne, jotka ei jostain muusta syystä ymmärrä vauvaperheen arjen rankkuutta (ja sitä ihanuuttakin!), pääsis vähän kärryille millaista on elämä vauvan kanssa. Siis ihan tavallisen vauvan kanssa. Oon meinaan saanut kuulla sellaisiakin kommentteja, kuten: "Mihin sun sit pitäis päästä?", kun oon mennyt valittamaan, että en pääse kotoa mihinkään ilman vauvaa tai, kun oon sanonut olevani väsynyt, niin oon saanut kuulla, että: "Sähän oot vaan kotona, miten siihen voi väsyä" tai "oma valintas". No, nää kommentit kertoo mulle vaan sen, että kommentoija ei pysty samaistumaan mun rooliin eikä oikeasti piittaa paskaakaan mitä suustansa päästelee enkä mä tämmösiä lausuntoja ala märehtimään sen enempää, mutta joku toinen voisi niin tehdäkin. Sen takia tämmöset kommentit on tosi törkeitä.

Mun on ollut pakko kaivaa oma pää pois perseestä ja pyytää apua. Sitä kun ei saa ilman pyytämättä. Onneksi sitä apua on sitten saatu, kun on pyydetty, mutta voi pojat, kun se pyytäminen on välillä niin vaikeaa... Oon paljon miettinyt sitä, että mitkä on mun voimavarat tällä hetkellä. Mistä mä saan sitä energiaa. Kaikista tärkein voimavara mulle on tietysti T, joka on loistavasti täydentänyt ne kohdat, joissa mulla loppuu jaksaminen. Toki arkipäivisin T ei ehdi paljoa apuihin, kun tekee kahta työtä, mutta edes iltaisin ja viikonloppuisin. Toinen tärkeä juttu mulle on naapurin äidin kanssa tehdyt vaunulenkit, joissa saan sitä elintärkeää vertaistukea ♥ Uuden ystävän löytyminen on muutenkin ollut ihan mahtava juttu! :)  Yleensäkin saan ystävien näkemisestä hurjasti virtaa, ootte ihan jokainen tosi tärkeitä mulle ♥ Niin ja onneksi nää vauvat nukkuu myös päikkäreitä, se on kas yks voimavara :P Silloin saa hetken hengähtää, ottaa vaikka kupin kahvia ja selata koomassa facebookkia :P Siis silloin, kun muksu nukkuu kauemmin kuin 15 minuuttia ;). Voimavara on tietysti myös anoppi.

Mä en oo kuitenkaan mikään "marttyyriäiti", joka on valmis unohtamaan itsensä ja omat harrastuksensa. En todellakaan. Kyllä tää elämä oliskin paljon helpompaa, jos kotiäiti tyytyis vaan siihen äidin rooliin eikä haluaiskaan olla nainen, vaimo tai ystävä. Joku supermutsi tietysti handlaa nää kaikki hommat, vaikka se muksu kainalossa ;)

Mulla ei oo tapana jäädä "tuleen makaamaan", vaan etsin aktiivisesti konsteja, joilla selätän ongelmat. Ja nytkin oon yrittänyt hoitaa väsymystäni monella tapaa ja kyllä niistä konsteista on ollut apuakin. Ja tiedostan sen, että tää vauvavuosi on aika lyhyt ajanjakso ja voi pojat, millaseksi se elämä sitten muuttuu kun imetys loppuu ja yöheräilyt vähenee. Sit pidetään pirskeet ;) Valoa on siis näkyvissä tunnelin päässä :)

Jaksamista teille kaikille, jotka elätte myös vauva-arjen pyörteissä ♥ Loppujen lopuksi, me taidetaan olla kaikki supermutseja, vaikka välillä väsyneitä sellaisia ;)